Vähiin käy

Laittomia puolalaisia räjähteitä.
Tuossahan tuo on lähellä, Puola.

Vuoden viimeinen julkaisu meitin blogissa. Lähinnä kuvakertomus. Vuoden toiseksi viimeinen päivä. Eilen alkoi ilotulitteiden ja muun vastaavan krääsän luvallinen myynti ja siitä sitten suora seuraus eli jatkuvaa räjähteiden pauketta. Ilotulitteita nähdään vasta huomenna illan suussa, mutta räjähteitä, niitä heitellään taas jo jatkuvasti.
Koirat ovat kauhuissaan, Wuppekaan ei iltalenkillä toimittanut asioitaan, vaan halusi kiireesti takaisin kotiin. Valoisaan aikaan Wuppe on uskaliaampi, mutta pimeässä pelkää. Ja sitä riittää, valitettavasti.

Toiveena esitettiin kansalaisille, että eivät tänä vuonna näitä räjähteitä heittelisi, vaan ottaisivat pakolaiset huomioon. Useimmat heistä ovat sodan traumatisoimia, varsinkin lapset. Kattia kanssa, meteliä on kuin sotarintamalla..

Toisinaan on pakko vahtia näin päin,
ettei kukaan pääse ryöstämään leivänkannikkaani,
jonka olen piilottanut nukkuluolani perälle!

On kyllä kova homma lukea kaikki viestit,
jotka olen saanut "sähköpostiini" maamyyrien kekojen päällä.
Ja sitten pitää vielä vastata niihin ihan jokaiseen viestiin.
On se kyllä kivaa, että on näitä kus- eiku kirjekavereita.

Mitähän tästäkin sylvesteristä tulee?
Onkohan yhtä kauhea kuin vuosi sitten?
Täytyykö taas pissiä rappukäytävään tai jopa olkkariin?
Koskahan tää sylvesterinsota on ohi?
Tappavatko ne vai ampuvatko ohi?

Parempi vissiin pysyä piilossa ja pitää silmät kii?

Kiitos kuluneesta vuodesta!
Onnea vuodelle 2016!

Joulu juhlista jaloin

Me Wupen kanssa toivotamme kaikille rauhallista joulua 

ja onnellista uutta vuotta 2016 

No, onkos tullut kesä nyt talven keskelle,

ja laitetaankos pesä myös pikkulinnuille?

Jo kuusi kynttilöitä on käynyt kukkimaan,

pimeitä talven öitä näin ehkä valaistaan.

Ja vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään,

ja koukkuselkä suortuu niin kaikk´ on mielissään.

Ja hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen,

oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen!

Joulu tulloo....

Tältä näyttää joulukuun puoliväli vuonna 2015. Lämpötila ollut viikon verran jatkuvasti siinä +12 kieppeillä, yötä päivää. Talvea eli lunta ei ole luvassa lainkaan tänä talvena. Enpä oikeastaan sitä haluaisikaan, koska se olisi kuitenkin sataa, sulaa, pakastuu, sataa, sulaa, pakastuu ja joka välissä sitä suolaa kadulle.

Saksalainen jouluaaton ateria

Jouluaatto lähestyy, itselleni usein jotenkin yllätyksenä, vaikka tiedän joulun tulevan. ihan kuin yllättäen on sitten aatto. No, nykyään ei ole paniikkia, kuten joskus ennen. Täällä meidän ostoskeskuksessa ei soi joululaulut kauppareissulla ja minun mielestäni se on hyvä.
Nuorena olin useana vuotena jouluapulaisena Turussa tavaratalo Wiklundilla, leluosastolla. Kahdeksan tuntia päivässä joululauluja. Töitten jälkeen ruokakauppaan ja taas joululauluja. En tykännyt ollenkaan. Haluan itse valita, milloin kuuntelen jouluisia lauluja. Vain niin osaan nauttia niistä. Kohtuus kaikessa.

Saksalainen jouluaatto on perinteisesti erilainen kuin suomalainen. Ensinnäkin, se on työpäivä, kaupat tosin sulkevat noin klo 14. Esim. meille on tulossa aattona vesihanan korjaaja, puhelimessa asiaa sovittaessa, kysyi, sopiiko paremmin 24.12. klo 8 vaiko 12? Sovimme klo 8.

Aattoillan ateria on perinteinen:nakit ja muussi, ei sentään, vaan nakit ja perunasalaatti. Joulupäivänä syödään sitten juhla-ateria, kalkkunaa tai muuta vastaavaa. Lahjoja saadaan silti aattona. Muitakin lahjakäytäntöjä saattaa olla, mutta itselleni on tuttua Saksasta sama tapa kuin Suomessa, aattona lahjat.
Saksassa on runsaasti erityyppisiä perinteitä joulunviettoon. Etsin suomenkielistä linkkiä, jossa kaikki olisi lueteltu, mutta monissa oli niin perusasiavirheitä, kuten se, että pohjoisessa Saksassa katolilaisuus olisi vallitsevampaa kuin protestanttisuus (ihan väärin: päinvastoin on asian laita), etten jatkanut etsintää sen enempää.  Paras linkki löytyy tästä.

Muistelimme vanhoja jouluja ja poikani sanoi, että meillä oli aina niin rumia kuusia. No, minulla oli tapana aina ottaa/ostaa kuusi, joka ei kenellekään kelvannut, jonka sai joko pilkkahintaan tai ilmaiseksi. Hinta ei ollut ollenkaan se olennainen, vaan se, että rumakin kuusi on ansainnut olla jouluna keskipiste jonkun (= meidän) kodissa, kauniisti koristeltuna.
En kokenut niitä kuusia niinkään rumina, vaan hylättyinä. Nyt selasin vanhat valokuva-albumit läpi ja löysin kuin löysinkin kuvat erään joulun kuusesta. Äitinikin näin ollen pääsi blogikuvaan. :)
No, pakko sanoa, että on niitä kauniimpiakin kuusia.

Voih, Pippo-kääpiösnautserinikin näyttää
tuossa joululahjaa odottelevan...

Niin - kohta se joulu tulee...

Wuutisia / joulukuu

Niin on ollut touhuisaa jo koko marraskuu, etten ehtinyt wuutisiakaan kirjoittaa. Töissä käydessäni en kyllä muista moista kiirettä olleen kotona, kuin nyt, kun on olevinaan aikaa. Vaan missä se aika on, en ole kai löytänyt sitä vielä.
Harmitukset, jotka eivät johdu itsestäni, ovat vieneet suurimman osan ajastani. Kaksi viikkoa kesti erään paketin saapumattomuusjupakka ja se meinasi viedä hermot. Sitten seurasi viikon kestänyt lääkejupakka erään lääkärin kanssa. Vahvuuteni ei ole valittaa, kiistellä tai sanoa vastaan. kaikkia noita jouduin kuitenkin tekemään.

Wuppe ja tiikerinsä voivat hyvin, kuten kuvasta näkyy. Tuollaiseen asentoon oli Wuppe tikrunsa jättänyt, kun oli lenkille lähtenyt. Syömään luuta! Alemmassa kuvassa Wuppe sitten jo olikin palannut lenkiltään.

Wuppe on nyt siirtynyt TC -tölkkiruokailuun, tosin silloin tällöin saa lihaa+kasviksia ihan omasta pakkasesta. Valitsemani merkki on maineeltaan hyvä ja myös omasta mielestäni. Se tuoksuu niin hyvälle, että sitä voisi itsekin maistaa, jos hiukan lisäisi mausteita. Niissä on myös iloa silmälle, ne näyttävät kauniilta, kuin omassa keittiössä valmistettuja olisivat.
Edellisessä eli lokakuun wuutisissa  alustavasti kirjoitinkin jo tästä aiheesta.

Wuppe on tykännyt siitä ruuasta, tosin Wuppehan syö mitä vaan antaa, ei ole kertaakaan nirsoillut tai valikoinut eikä myöskään ihmetellyt. Heti sapuskan kimppuun vaan, se on Wupen periaate.
Wuppe sietää sitä ruokaa hyvin, vatsa on toiminut, kuten pitääkin eikä mistään ole tullut mitään negatiivista. Syötän eri laatuja vaihdellen. Osassa tölkkejä on ko. eläimen maksaa ja sitä omasta mielestäni hieman yläkanttiin (siihen olen saanut tukea muidenkin mielipiteistä), joten joka toinen antamani tölkki sisältää maksaa ja joka toinen ei.

Sopivan kokoisen annoksen löytyminen oli yllättävän hankalaa. Tölkin kyljessä on ruokintasuositus 2,5 kg koiralle 75g-100g, joten helposti lihovalle Wupelle annoin aluksi sen 75g. Punnitsin Wupen joka aamu ja paino lähti hurjaan laskuun, päätyen 2,380 kg. Siinä vaiheessa kyselin chihu-foorumilta, minkälaisia ateriakokoja ne muut syövät. Kävi ilmi, että määrä on hyvin yksilöllinen. Mm. erään chihunomistajan toinen koira, Wupen painoinen eli 2,5 kg, syö 200-210g päivässä ja toinen, 3,4 kg vain 150-160g.

Olin siis pitänyt Wuppea tietämättäni ankaralla dieetillä. Pelästyneenä Wupen alhaisista painoista annoin heti seuraavana päivänä koko purkillisen eli 200g! Paino lähtikin yhtä hurjaan nousuun kuin oli ollut laskukin. Sitten aloin vähentämään ruuan määrää, jatkuvasti punniten niin ruoka-annosta kuin koiraakin. Vihdoin paino on pysynyt jo pari viikkoa Wupen ihannetasolla eli 2,450 - 2,500 kg. Paino tietenkin vaihtelee liikunnan mukaan ja joskus on poikkeuksellisia päiviä joukossa, esim. silloin, kun Wupi saa luun kaluttavakseen.
Tässä vaiheessa voin sanoa, että loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt vihdoin olemme löytäneet sen ihka oikean annoksen Wupelle, 130g.

Olemme Wupen kanssa siirtyneet myös globuliaikakauteen. Ainahan niitä on ollut, nyt on muutamia uusia hankittuna. Ja tosiaankin, olen muistanut niiden olemassaolon aina, kun on jotain häikkää ollut terveysasioissa, niin Wupen kuin minunkin.
Wupella oli jokin aika sitten vaihe, jolloin ei halunnut hypätä sohvalta alas, vaan käytti aina portaita. Emme osanneet tajuta, missä vika oli, oliko selässä, vatsassa vaiko käpälässä. Siihen Wuppe sai globuleita ja kas kummaa... Ostimme toisetkin portaat, ettei Wupen tarvitse jatkossakaan hyppiä, vaan voi astella kuin arvokas koiraherra konsanaan portaita pitkin.

Ensiapu-oppaan ostin Wuppea silmälläpitäen.
Kirjasessa on otettu nimenomaan chihuahua huomioon, mikä on hyvä asia.
Kaikkea muissa oppaissa olevaa ei voi soveltaa 2,5 kiloiseen tai jopa pienempään.
Opas on 42 sivuinen ja hinta oli 5e. Toivottavasti ei koskaan tarvita tuota kirjasta.

Wuppe seikkailee...

Wuppe tutustui tähän iäkkääseen kultaiseen noutajaan ja kiintymys oli molemminpuolista.
Istuvat tavatessaan ihan kylki kyljessä, ihan kuin kuuluisivat yhteen, toinen toisilleen. ♥
Tapaavat toisiaan usein, lenkkimaastot ovat yhteisiä.

Joulun odotusta!

Germany-spesiaali Nr.15

Näin vuoden lähetessä loppua vielä vuoden viimeinen spesiaali. Ensi vuonna sitten uudet spesiaalit, jos vielä sellaisia tielleni osuu.

Täällä Hampurissa on perinne, en tiedä, kuinka vanha, mutta ihan kiva, että adventtiviikkojen lauantaina kulkee joulupukkijuna. Siihen on valittu vanha, jo liikenteestä poistettu, kunnostettu juna, se kulkee osittain maan alla ja päällä.

Aikataulu

Junassa on tarjolla kahvia ja kakkua, oletan, että ne pitää maksaa erikseen. Junaan pääsee reissaamaan ihan normaalilla  reittilinjamaksulla. Se kulkee linjoja S1, S2 ja S11, mm. lentokentältä, yksi ajelu kestää noin 2 tuntia. Junassa on myytävänä muistoesineitä ja muuta joululahjaksi sopivaa eikä pikkulapsiakaan ole unohdettu.

Itse en ole ollut mukana, kuulin tästä vasta tänä vuonna. Ties vaikka jonain vuonna saan kuin saankin aikaiseksi lähteä joulupukin matkaan, ehkä kun täkäläinen lapsenlapsi kasvaa vähän vanhemmaksi. Saattaa olla muissakin kaupungeissa vastaavaa joulupukkijunailua tai sitten ei.

Sitten ikävämpään asiaan!

Tiesin, että tässä Hampurin ainoassa juutalaisten koulussa on poliisivalvonta, mutta en tiennyt, että kaikkia Saksan juutalaisia rakennuksia vartioidaan yötäpäivää poliisivoimin, valvontakameroin. Lastentarhoja, kouluja, museoita, synagoogia, hautausmaita.
Berliinin juutalainen seurakunta on Saksan suurin. Heillä on oma turvallisuushenkilöstö palkattuna ja se toimii yhteistyössä poliisin kanssa.

Eikä tämä ole edes ihan uusi asia, vaan jo vuosikymmeniä jatkunut suhtautuminen juutalaisuuteen, alkaen 1950-luvulta. Hyökkäyksiä on tehty useasti viime vuosituhannella ja tällä 2000- luvullakin jo noin 30, Eikö ole kauheaa?
Tietämättömyyteni tästä kaikesta sai minut perehtymään hiukan enemmän asiaan.

Vielä 1930-luvulla oli Saksassa noin 200 koulua juutalaislapsille ja koululaisia oli noin 20 000. Nykypäivänä on tässä maassa ainoastaan 10 juutalaista koulua.

Hampurin koulu on alkuperäiseltä nimeltään "Talmud-Tora-Schule". Natsien toimesta kaikki Saksan juutalaiset koulut suljettiin vuonna 1942, jolloin tämän koulun kaikki opettajat ja oppilaat kuljetettiin keskitysleireille, joissa 28 opettajaa ja 343 koululaista murhattiin, ainoastaan 76 oppilasta/opettajaa selvisi hengissä.

linkki Kompastuskivet 

Sodan jälkeen Hampurin kaupunki osti koulun itselleen ja siinä toimi mm. kirjasto. Vuonna 2004 kaupunki luovutti koulun takaisin juutalaiselle seurakunnalle. rakennus remontoitiin ja vuodesta 2007 se toimii taas kouluna juutalaislapsille, alkuun koulussa oli vain kymmenkunta oppilasta. Nyt koulussa on noin 144 oppilasta, puolet heistä juutalaisia,.Hepreaa ja uskontoa joutuvat silti kaikki oppilaat opiskelemaan.
Koulussa on muistettu sen entisiä menehtyneitä opettajia ja oppilaita. Heistä on nimilista aulan seinällä sekä muistona laattoja, joita nimitetään nimellä "Stolpersteine" eli kompastuskivet.  Näistä muistolaatoista on osa muissakin juutalaiskohteissa tässä kaupungissa. Yllä olevan kuvan linkistä pääsee suomenkieliseen selostukseen näistä mielenkiintoisista kivistä.

Talmud-Tora-Schule, nyk. Joseph-Carlebach-Schule

Koululla on erittäin hyvä maine ollut jo perustamisestaan (v.1805) lähtien ja vanhemmat kokevat koulun turvalliseksi. Myös koulun sisätilat on rakennettu turvallisuutta korostaen. Koulun yhteydessä on myös lastentarha, jonka lapset sitten jatkanevat koulunkäyntiään tässä koulussa. Koulun virallinen nimi muutettiin, nyt se on Joseph-Carlebach-Schule. (koulun nimen linkissä voi lukea  lisää koulusta, valitettavasti vain saksankielisenä tekstinä)

Ennen sotia oli Saksassa juutalaisia noin 600 000, sotien jälkeen vain 12 000. Venäjän rajojen avautumisen jälkeen luku nousi 100 tuhanteen, joista suurin osa eli 80 000 Venäjältä tullutta. Juutalaisia on toki enemmänkin, mutta moni jättää itsensä rekisteröimättä seurakuntiin ihan oman henkilökohtaisen turvallisuutensa takia.

Sitten lähellä olevaan!

"Meidän" ostoskeskuksemme täytti jokin aika sitten 40 vuotta. Ostoskeskus oli Vilin lempipaikka, siellä sai seurata ihmisiä, joka oli Vilin mielihommaa. Wuppe ei sinne itse pyri, on joskus mukana, mutta useinmiten sylissä, ettei jää jalkoihin.

Vili ostoksilla.

Kulmakunnan lehdessä oli kansikuva, miltä maisema näytti ennen ostoskeskuksen rakentamista. Ylempi kuva on 1950-luvulta, alakuvassa oleva ostoskeskus rakennettiin vuonna 1975. Vanhempi maisema lie muuttunut jonkin verran 20 vuodessa ennen rakentamista. On silti ihanan maalainen näkymä.

Takana kulkeva tie on nykyään katu ja molemmin puolin täyteen rakennettu. Kuvan taloista on jäljellä ainoastaan oikeassa alakulmassa näkyvä talo. Siinä on nykyään neuvontapiste, eräänlainen sosiaalinen toimisto ja sen naapurina lastentarha.
Tämä ostoskeskus on samalla kaupunginosamme pikkurinen keskusta ja olen tyytyväinen, ettemme asu siellä. Etäisyyttä meille on vain noin 350 metriä, mutta ihan hyvä niin.


ja vielä...

Onneksi hampurilaiset äänestivät Hampurin olympiaehdokkuuden nurin.
Tiukka kisa oli, 52% äänesti NO / NEIN / EI.
Tällä hetkellä on tärkeämpiäkin asioita kuin olympialaiset.

*******

Tästä on hyvä lähteä viettämään Suomen itsenäisyyspäivää, 

Niilon nimipäivää sekä Nikolauksen juhlapäivää.

Suomi 98v.

Telttakylän pakolaiset - osa II

Viimeksi kerroin "meidän" pakolaisistamme heinäkuussa, jolloin saapuivat tuohon lähipuistoomme (500m) pystytettyyn telttakylään asumaan. Tämä asumismuoto oli kiireellinen hätäratkaisu ja oli tarkoitus saada heille talveksi sopivampi asunto.

Heinäkuinen teksti löytyy tästä linkistä: Telttakylän pakolaiset - osa I

Nyt on vuoden loppukatsauksen aika tullut. Telttakylässä asuu nyt noin 700 pakolaista eri maista. Osa perheellisistä on saanut asunnon, muut eivät. Syksyn tullessa huomattiin, että ei millään ole mahdollista löytää talviasuntoa heille, pakolaisten määrä on sen verran suuri täällä Hampurissa(kin), että tehtävä oli aivan mahdoton.

Tässä laitetaan sadepeittoja

Lokakuussa alkoivat pitkäaikaiset sateet ja syysmyrskyt. Teltat eivät pitäneet sadetta eivätkä osittain kestäneet tuultakaan. Teltoille laitettiin sateenkestävät peitteet katoille ja peitteiden reunoille hiekkasäkkejä estämään tuulen tuohoja, Lämmitys hankittiin myös. Jonkin aikaa joutuivat pakolaiset suorastaan palelemaan teltoissaan.

Nyt marraskuun aikana on telttojen tilalle rakennettu talviasumuksia, parakin tapaisia pikkutaloja. Samalla on telttakylän sohjuisia polkuja tehty sateenkestäviksi soran avulla. Aikaisemmasta nurmikosta ei ole enää mitään jäljellä.
Täällä "meillä" ei ole ollut mitään tietooni tulleita isompia ongelmia pakolaisten massa-asumisen olosuhteissa, kuten monissa muissa Hampurin yhteismajoituksissa. Yksi ainoa tapahtuma oli sentään. Joku pakolaismies vaati muilta pakolaisilta maksua suihkussa käymisestä! Moiselle rahastamiselle tehtiin tietenkin heti loppu.

Jokaisella pakolaisella on "henkilöllisyystodistus" siitä, mihin pakolaiscampiin kuuluu. Alkusyksystä eksyivät usein, kun eivät seutua tunteneet ja silloin kysyivät tietä ja näyttivät korttia. Heitä istuu usein ostoskeskuksen penkeillä ja soittelevat ilmeisesti kaukana oleville omaisilleen.
Nyt tulevan tammikuun alusta lähtien täytyy jokaisen rekisteröidyn pakolaisen ostaa itselleen kuukausikortti bussilla ja maanalaisella liikkumiseen. Siitä veloitetaan automaattisesti 25 euroa heidän taskurahastaan. Tällä halutaan välttää liputta ajelu sekä kannustaa heitä tutustumaan kaupunkiin ja ottamaan osaa mahdollisiin tilaisuuksiin.
Normaali kuukausikortti maksaa 84 euroa. Tämä edullinen pakolaisten kk-kortti muuttuu kalliimmaksi eli maksaa 64e sitten kun ovat asuneet maassa kauemmin eivätkä elä enää taskurahan varassa. Silloin voivat itse päättää, hankkivatko kortin vai ei.

Kirkkoon majoitettuja

Muualla on ollut joukkotappeluita, nälkälakkoja ja mielenosoituksia, jopa joku on menettänyt henkensäkin. Erääseen kirkkoon majoitettujen joukossa oli tapahtuma, jolloin eräs miespakolainen käski nukkuvaa naispakolaista nousemaan lattialta olevalta patjaltaan pois, koska halusi juuri sen nukkumapaikan itselleen. Tieto tästä kiiri ja kyseinen mies poistettiin eri majoituspaikkaan. Sitä ennen häntä valistettiin siitä, että Saksassa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia eikä kenenkään tarvitse makuupaikkaansa toiselle luovuttaa.

Suuri apu on pakolaisillemme ollut puiston reunalla sijaitseva nuorisotalo. Siitä on tullut mieleinen pakopaikka teltassa oleskelun sijaan, hiukan vaihtelua ja rauhallista olemista. 

Nuorisotyöntekijät ovat muuttaneet työtapojaan nuorisotyöstä pakolaistyöhön. He luovuttavat vaatteita, leikkivät lasten kanssa, opettavat pakolaisille perusasioita saksalaisesta elämästä. He kuuntelevat surullisia kertomuksia pakolaisten kokemuksista, ikävästä, epävarmuudesta.

Normaalisti nuorisotalo sulkee ovensa jouluna ja avataan vasta tammikuun lopulla, tänä aikana työntekijät pitävät lomaa. Tänä vuonna on pitkät joulupyhät, kaupat useita päiviä suljettuina ja pimeä kylmä vuodenaika. Vain harva pakolainen viettää itse joulua. Nuorisotalon työntekijät ovat päättäneet tänä vuonna poikkeuksellisesti olla läsnä. Tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole.

Naapuritalomme eli ns. seurojen talo on järjestänyt ilmaisen elokuvatilaisuuden lapsille ja toinen vastaava on joulukuussa. Sinne näytti menevän iso porukka pakolaislapsia aikuistensa kanssa.

Pakolaisongelma on valitettavan suuri, katsoi sitä sitten miltä kantilta tahansa. 

Huoh.

Pikkuisen adventtitunnelmaa tähän synkkään vuodenaikaan. 

Haaste

Haastettu on, onneksi haastaja ei ollut virkavalta, vaan Nath blogista Partojen pakinat. Olemme Wupen kanssa "otettuja" odottamattomasta kunnianosoituksesta ja kiitämme siitä. Nythän on vuodenaika, jolloin palkitaan yhtä ja toista syystä jos toisesta, niin tällaisia pikkublogeja kuin isompia asioita. Eräille myönnetään jopa Nobel-palkinto. Tämä on meidän Noobeli.

"Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle."

Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

Tässä kysymykset, jotka Nath esitti:

1. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi juuri nyt? 
Ilta, jolloin voin painaa pääni tyynyyn omien asioiden ollessa hyvin. Aamu, kun herään, yleensä hyväntuulisena, uuteen päivään. Ehkä näitä tunteita voi nimittää onnellisuudeksi?

2. Miten vietät koiratonta vapaa-aikaa?
Varsinaista koiratonta vapaa-aikaa en tarkoituksella vietä, mutta sellaista on, jos lähden ostoksille tai kyläilemään ilman koiraa. Muu vapaa-ajan viettoni liittyy kotiin ja silloin on myös koira kuvioissa mukana.

3. Onko koirahistoriassasi jokin tapahtuma, joka vaikuttaa elämääsi yhä tai jonka haluaisit muuttaa?
Valitettavasti on. Jokainen koira, josta olen syystä tai toisesta joutunut luopumaan, vaikuttaa jatkuvasti elämääni. Muistelen jokaista usein. Kipeimmin tuntuvat muutamat pakkoluopumiset.

Minä, Musti ja velipoika.

Ensimmäisen koirani Mustin menetin vanhempieni "ansiosta" ja se oli silloin 12-vuotiaana katkera asia. Kannoin rankkaa kaunaa, lähes vihaa, vuosikausia, oikeastaan olen vieläkin jollain tapaa katkera siitä ja tavasta, miten se kaikki tapahtui.

Vili

Wupen tuloa edeltänyt Vili-koirani kuolema raastaa edelleenkin kuin avoin haava. Vili voi viimeisenä elinpäivänään niin huonosti enkä osannut häntä sillä hetkellä millään tavalla auttaa, paitsi viemällä eläinlääkärille ja päästämällä hänet lähtemään.

4. Ihailetko jotain julkisuuden henkilöä?
Koululaisena olivat kylläkin Kari Kuuva, Tab Hunter ja Paul Anka lehtikuvina kaappini ovessa. En silti ole ollut kenenkään varsinainen "fani". Mieleeni ei tule ainuttakaan julkisuuden henkilöä, joka olisi jollain tavoin ihailun arvoinen. Jokaisessa on tietenkin jotain hyvää, paljonkin, mutta monasti julkisuus sinänsä on julkisuushakuisen henkilön päätavoite. Vai olenko liian kriittinen?

Ihailen tavallisia ihmisiä, jotka tekevät jotain arvokasta, tavoittelematta itse maallista mammonaa tai edes kunniaa. Esim. eläinten, katulapsien, tyttöjen ja naisten hyväksi tehtävä työ, siis kaikki toisten hyväksi apuaan antavat ihmiset, heitä ihailen. Heidän nimiään en tiedä, en tiedä keitä ovat tai mistä maasta tulevat.

5. Onko jokin koiristasi ollut ns. elämäsi koira, miksi?
Totta tosiaan! Yksi koiristani on merkityksellisempi kuin kaikki muut. Jokaikinen koirani on ollut minulle ihan yhtä rakas, siitä ei siis ole kysymys.

Niilo

Lapinkoirani Niilo (1995 – 2006) oli erityinen koira. Usein ajattelin Niilosta, että Niilo ei ollut pelkkä koira, vaan "ihminen" parhaasta päästä. Niilo reagoi usein ihmisen lailla, Niilo jopa oppi vanhoilla päivillään vielä hymyilemäänkin, ainoa hymyilevä koirani. Niilosta huokui jotain sellaista, lämpöä, viisautta ja rakkautta, jota en osaa sanoin kuvailla. Voisin kirjoittaa ylistyshymnin Niilostani, niin oli erinomainen lappalainen.

6. Uskotko yliluonnolliseen?
Uskon siihen, että on olemassa hyvin paljon, josta me ihmiset emme mitään tiedä. Jotain saatamme aavistaa, olettaa, uskoa, mutta mitään emme tiedä.

Taikauskoinen en ole, vaikkakin pidän tiettyjä tapahtumia merkityksellisinä. Uskon johdatukseen, kohtaloon ja siihen, että loppujen lopuksi ihminen ei itse elämäänsä määrää. Minä(kin) olen tehnyt lukemattomia arkisia ja myös vaikeita valintoja tietyissä elämäni solmukohdissa. Mihin kukin tekemäni valinta loppujen lopuksi johtaa, sitä en voi etukäteen tietää.

7. Mistä esineestä et voisi luopua?
Voin luopua ihan kaikista tavaroista, jotka omistan. Monet yksittäiset esineet ovat minulle kyllä merkityksellisiä, mutta voin silti tiukan paikan tullen niistä luopua. Tavaran ja esineiden sijaan minulla on muistoja, jotka kulkevat aina mukanani. Ne ovat minulle monin verroin arvokkaampia kuin maallinen tavara.

8. Elämäsi tärkein ohjenuora, johon tartut vaikeissa tilanteissa?
Optimismi. Luotan siihen, että asiat selviävät siten, kuten on tarkoituskin.

9. Onko sinulla haaverotua, jollaista et kuitenkaan voi ottaa, koska ko. rotuinen koira ei sovi sinulle esim. luonteensa tai vaatimiensa resurssien puolesta?
Olen aina tykännyt suomenpystykorvasta. Sen lisäksi listallani on mäyräkoira, suomenajokoira, englanninsetteri ja villakoirat. Nuo riistaviettiset ovat automaattisesti jääneet pelkiksi haaveiksi ja villakoira on muuten vaan jäänyt saamatta.
En ole määrätietoisesti oikeastaan koskaan hankkinut koiraani pelkän rodun perusteella, ne ovat vaan jotenkin tielleni osuneet. Yksi poikkeus on ollut, kääpiösnautserini Pipon hankin ihan tieten tahtoin.

10. Mikä oli lapsuutesi haaveammatti?
Ihan ensimmäinen oli "löytökoiratarhanpitäjä". Tänä päivänä en osaisi kuvitellakaan itseäni koiratarhalle, minusta ei olisi niin vaativaan, henkisesti hyvin raskaaseen työhön.

Sitten hyvin pian halusin jonkin aikaa lastenhoitajaksi (kun sitä kaivattua pikkusisarta ei alkanut kuulua) ja sitten sairaanhoitajaksi. Sen tapainen minusta sitten tulikin ja se oli ihan oikea valinta, toiveammattini tosiaan.

11. Onko jokin arkipäiväinen taito, jota et hallitse, mutta jonka haluaisit oppia?
Tunnen itseni usein toheloksi. En hallitse hyvin juuri mitään.

Ruuanlaittotaitoni on vain juuri ja juuri siedettävää tasoa, innostukseni siivoamiseen on sitäkin vähäisempää jne. Sisustussilmää en omaa enkä osaa laulaa enkä piirtää.
Jopa seurallisuuteni on rajallista. Jaksankin ihmetellä sitä, että minulla on sentään yllättävän monta hyvää ja fiksua ystävää. ♥
Siis en osaa oikeastaan mitään hyvin, enkä oikeastaan lisää osaamista kaipaakaan. Olen pärjännyt taidoillani silti ihan riittävän hienosti. Ainakin luulen niin.
Ehkä laulamisen taito olisi hieno juttu, tykkään yhteislaulusta, olisi kivaa osata laulaa muitten mukana.

Kiitos haastajalle erinomaisen hyvistä kysymyksistä!

Haastan heidät, jotka itse innostuvat ottamaan haasteen vastaan!