keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Tammi-mix

Meitin takapihaa.

Talvi on tullut! Lunta on satanut! Pakkasta 2-4 astetta. 
Suolaa jalkakäytävillä enemmän kuin raesokeria korvapuustin päällä. 
Wupella vaseliinia tassunpohjissa.


Esirippu nousee...

Wuppe on ilmeisen hyvin kotiutunut meille ja tuntee nyt olevansa laumamme täysivaltainen jäsen. Aivan alussa Wuppe jakeli hellyydenosoituksiaan taukoamatta, ns. hyvänyönsuukkoja piti käydä lukemattomia kertoja jakelemassa, ennen kuin Wuppe osasi asettua nukkumaan. Sitten Wupi lopetti näitten pusujen jakamisen minulle, isäntä sai vielä osansa. Nyt tilanne on se, että Wuppe ei enää sano "hyvää yötä" ollenkaan, vaan painuu pehkuihinsa yhtä aikaa kuin me. Samanaikaisesti, kun tuo "hyvää yötä" jäi pois, siirtyi Wuppe makuuhuoneen nojatuoliin nukkumaan. Siihen asti oli nukkunut lattiatasossa.


Miksei kukaan leiki mun kaa...

Olemme huomanneet, että Wuppe pelkää kovaa ääntä, siis kinastelussa tai muussa vauhdikkaassa keskustelussa syntyvää. Meillä on molemmilla paha tapa korottaa ääntämme, kun innostumme tai jos olemme eri mieltä jostain. Wuppe poistuu heti paikalta ja palaa myöhemmin takaisin innokkaasti meitä mielistellen.Nyt meidän ei auta muu, kuin opetella sivistyneempää käytöstä ja rauhallista, intellektuellia keskustelutaitoa.


Oonhan aika söpö...

Toinen, mitä Wuppe pelkää, on ruokailuvälineen, lusikan, haarukan tms. kolahtaminen lautasella. Tämä tapahtuu yleensä korjatessa ruokailun jälkeen astioita pois ja silloin Wuppe saa äkkilähdön. Opettelemme tässäkin asiassa hienostunempaa käytöstä.

Sen sijaan pölynimuria Wuppe ei pelkää, joskaan ei rakastakaan. Imurointia Wuppe asettuu aina seuraamaan johonkin omista petipaikoistaan ja väistyy imurin tullessa liian lähelle. Wuppe suhtautuu samalla tavalla imuriin kuin Vilikin aikanaan.


Mitä nyt taas?

Wuppe on alkanut suhtautumaan yhä useampiin talomme asukkaisiin ystävällisesti, alkuaikojen epäluuloisuus ja pidettyväisyys alkaa häipyä. Yhä enenevästi Wupi lähestyy oma-aloitteisesti ihmisiä ja häntä vispaa. Nämä naapurit, jotka ovat nyt pääsemässä Wupen suosioon, ovat asiasta myös otettuja, heistä on hauskaa tulla koiramme hyväksymäksi.


Linssilude lähti...


Deutsche Tierschutzbund
Saksan Eläinsuojeluliitto

Ilmoitin Wupen Saksan Eläinsuojeluliiton kotieläinrekisteriin (Deutsches Haustierregister). Liittyminen sinne on ilmaista. Toiminta on kansainvälistä, tarkoittaen, että jos esim. Wuppe katoaa ja viedään vaikkapa muuhun maahan ja siellä joutuu tilanteeseen, että Wupen mikrosiru tarkistetaan, niin tiedetään, kenelle tämä Wuppe kuuluu. Saksassa on toinenkin vastaava organisaatio, Tasso.
Rekisteriin liittyminen on maksutonta, mikä tahansa kotieläin (hevonen, kani, kissa, häkkilintu jne), jolla on siru tai tatuointi, voidaan liittää rekisteriin. Juuri vähän aikaa sitten löydettiin Norjassa kissa, jonka siru osoitti sen olevan kotoisin Saksasta, mutta ikävästi kävi, ettei kisua oltu rekisteröity tähän rekisteriin, joten ei tiedetä, kenelle kissa kuuluu.


Wupen "rekisteriote".

Sen sijaan, muistaako joku, kun Hampurin satamasta löydettiin neljä vuotta kadoksissa ollut iäkäs Cosmita-koira. Cosmitan perhe ei asunut Hampurissa, vaan eräässä toisessa Saksan osavaltiossa ja tämän rekisterin avulla saatiin selville Cosmitan omistajaperhe.
Wuppe sai siis tuon henkilöllisyyskortin sekä poletin kiinnitettäväksi valjaisiin. Poletissa on rekisterin 24h toiminnassa oleva puhelinnumero, johon löytäjä voi soittaa sekä Wupen koodinumero. Minulla on ehkä alitajunnassa kova halu varmistaa, ettei Wuppe häviä minnekään, ikinä...


Vihdoin!



Vihdoinkin sain uudet silmälasit! On niitä odotettukin, lähes vuosi. Sillä välin olen käynyt neljässä silmäoperaatiossa, tihrustellut vanhoilla laseilla, tuskaillut, kun en näe tarpeeksi ja pitänyt lukutaukoa kirjablogissani. Maailma kirkastui ja nyt on ensimmäinen kirja jo korkattu!


perjantai 17. tammikuuta 2014

Niitä näitä

Vuoden ensimmäiset tulppaanit.

Mielessäni on jo kevät (!) ja Wupen ensimmäinen juhlapäivä meillä. No, onhan siihen vielä aikaa, mutta nyt hyvissä ajoin soviteltiin meidän koirien perinteistä juhlarusettia Wupen kaulaan. Komea on, ei muuta voi väittää. Tämä rusetti on koristanut lapinkoiriemme juhlapäiviä, sitten tiibetinspanielin ja nyt sitten pikkuruisen chihuahuan. Koirat pienenevät ja rusetin kuminauha lyhenee, mutta rusetti pysyy aina yhtä suurena.


Rusettiharjoitukset

Juuri tänään on Wuppe asunut meillä kolme kuukautta ja Vilin kuolemasta on tasan puoli vuotta. Iso ikävä on edelleenkin Viliä. Hiljaisina hetkinä tulee muisteltua Viliä kaihomielellä. Edelleenkään en halua muistaa Vilin viimeistä elinvuorokautta, työnnän sen aina pois, kun pyrkii mieleen. En halua muistaa sitä koskaan. Ehkä se unohtuu joskus. Kunpa voisi deletoida tietyt muistot pois!
Näin hiljattain Vilistä taas untakin. Siinä unessa asuin Turussa Eerikinkatu 5:ssä (teini-ikäisenä asuinkin siellä) ja Vili lähti katua pitkin juoksemaan torille päin. Yritin juosta perässä ottaakseni Vilin kiinni, mutta jalkakäytävä oli yhtäkkiä täynnä vastaantulevia ihmisiä, täydellinen tungos siis enkä päässyt ollenkaan eteenpäin. Sitten tungos hälveni, mutta en nähnyt Viliä enää missään.
Siihen heräsin. Tarkoittiko uni ehkä sitä, että minun tulee antaa Vilin mennä, päästää irti?


Mikä ihmeellinen pallo?

Wuppe sai jo jokin aika sitten kumipallon, jonka sisään laitetaan nameja. Wuppe ymmärsi jujun heti, mutta en keksi, mitä sinne sisälle laittaisin. Meillä oli aiemmin pallo, jossa oli reikä molemmilla puolilla ja sisus ontto. Tässä on sisällä esteitä, että namit eivät pääse liian helpolla ulos eli on monimutkaisempi. Jos leikkaan sinne sisälle pieniä lihanpaloja, niin ne eivät oikein kulje siellä labyrintissä. Laitetaan asia mietintämyssyyn, eiköhän joskus keksitä ratkaisu.


Peppuilija

Wupen kanssa on käyty lähes päivittäin järven ympäri kävelemässä. Takaisin tultua kotona Wupi on nostellut takajalkojaan ja nuollut niitä ahkerasti. Tutkittu on eikä tassuissa näyttänyt olevan mitään poikkeavaa. Tassupesuillekin pääsi. Tämä outo käytös jatkui useampana päivänä. Minulla jo jylläsi Vilin aikainen ahdistus esiin, että Wuppekin alkaa sairastelemaan...
Pohdimme asiaa puolelta jos toiseltakin ja sitten meillä välähti. Se lenkki on ainakin toistaiseksi liian pitkä Wupelle, vaikka onkin todella reipas astelija. Pituutta tulee vähintään 4km.
Wuppe ei ole lapsuudenkodissaan tottunut kävelemään tuollaisia matkoja, sehän on selviö, joten koiraressulla jalat särki ja kramppasikin, kuka ties. Nyt Wuppea lenkitetään astetta lyhyemmillä kävelyillä, pari kilometriä nekin eikä oireile ollenkaan enää jalkojensa kanssa. Arvaattehan, kuinka huojentunut olin, ehdin luulla jo vaikka mitä.


Anna jo!

Huom.
Muutin kommentoinnin asetuksia kaikkiin kolmeen blogiini, 
sillä sain tänään tusinan verran rivoja viestejä joltain helsinkiläiseltä anonyymiltä 
kirjablogini juttuun Voitto Viron kirjasta "Toni, veljeni".




sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Valjas & K:nit

Vili omisti lähes viisivuotisen elämänsä aikana ainoastaan kahdet valjaat, pentuikäisenä yhdet ja toiset sitten aikuisen iässä, molemmat olivat ns. "vänttiset".  Nyt on tämä uusi koira saanut vajaan kolmen kuukauden kuluessa 6 kpl valjaita (yhdet kasvattajalta) ja yhden flexin! Uskomatonta!


Valjas poikineen...

Meillä on koirilla ollut aina vänttiset siitä alkaen kuin niitä on valmistettu. Nyt isäntä kokee vänttisten lukon käsittelyn Wupella hankalaksi, on liian pientä näpräämistä siellä vatsapuolella, joten hän on siirtynyt käyttämään tuota mustaa "poliisikoira"-valjasta Julius. Minä sen sijaan tykkään edelleenkin eniten vänttisistä ja Wuppe on niin siistin näköinen ne yllään.


Julkkisten koirillakin on Puppia-valjaat :)

Wupi ei kyllä tykkää ollenkaan siitä, että pään yli laitetaan jotain, lisäksi Wupin pää on malliltaan kuin iso omena, vaikeampi laittaa kuin kapoisen pään yli olisi. Joten (tekosyitä...) ostin hänelle liivimallisia valjaita peräti kahdet, talvi- ja kesäversiot. Suomessa niitä nimitetään näköjään jakuiksi. Ne on helppo pukea, etutassut vaan isoista "hiha-aukoista" sisään ja selän päältä kiinni. Vaihtelen valjaita usein, milloin mikin sattuu osumaan käteen, niin se otetaan. Kesällä suosikkini tulevat ehdottomasti olemaan vilpoisat Vänttiset ja Puppian ruskea kesävaljas.

Hintaa noille kyllä tuli, Vänttiset olivat kalleimmat (30e), ovathan ne nahkaa + made in Finland. Tuo Julius K9 on valmistettu Euroopassa (Unkarissa?), klikkaa linkkiä tuossa edellä, jos kiinnostusta riittää, siinä on kolmikielisenä tietoa tuosta Julius-valjaasta, mielenkiintoista luettavaa. Muut valjaat maksoivat 11,90-24,90e väliltä, designed Korea + made in China.
Vertailin hintoja ja Suomessa olisin joutunut maksamaan näistä samoista 16e enemmän.



Juoksuliina

Uusi juoksuliina oli myös hankittava, Vilin entinen oli liian raskas pienelle Wupelle. Tämä maasta hyvin erottuva punainen juoksuliina on tehty minikoirille, se on kevyt perässävedettävä, se ei ime kosteutta, pituutta on ehkä 15-20 metriä, en muista, kumman tilasin. Emme ole vielä hihnaa päässeet kokeilemaan, kevään tullen sitten tuolla puistossa otetaan käyttöön.


Pillerinantolaite

Wupi kun on niin pienikokoinen, niin en tiedä, kuinka antaisin hänelle tarpeen vaatiessa sellaisen tabletin, jota ei voi murskattuna ruuan mukana antaa. Siksi ostin kaikenvaralle pillerinantolaitteen (Tabletten-Eingeber), en tiedä, mikä sen virallinen nimike olisi suomeksi. Toivottavasti ei tarvita koskaan, hintaa oli vain 1,40e.
Löytyi netistä muitakin lääkkeenantoapuja, joista en tiedä sen enempää. laitan silti esille, jos joku vaikka tarvitsee. Kovasti kehui eräs kissanomistaja näitä Pill Pockets-pilleritaskuja.








Eläinsuojeluasiaa




Muistatteko kodittoman Ranjid-koiran, joka vahingossa matkusti viime syyskuussa laivalla Intiasta Hampuriin? Nyt eläinsuojeluyhdistykseltä tuli kirje jäsenmaksun puitteissa ja siinä kerrottiin päällimmäisiä uutisia. 
Ranjid on nyttemmin toipunut ja voi hyvin. Koira oli karanteeniosastolla löytöeläinkodissa useita kuukausia ja samalla keräsi voimia ja painoa viisiviikkoisen nälkäkauden jälkeen. Nyt Ranjid on siinä vaiheessa, että jo harjoittelee ihmisten kanssa olemista. Tarkemmin ei mainittu, millä tavalla tämä tapahtuu, ehkä lenkkeilee päivittäin ulkoiluttajan kanssa sekä jotain muuta toimintaa. 


Monamarakatti

Kirjeessä kerrottiin myös toisesta vastaavasta tapauksesta. Viime helluntain aikoihin löydettiin Kamerunista tulleen laivan ruumasta Monameerkatze "Manolo" (luulin hetken aikaa, että kyse on kissasta...). Kyseessä oli monamarakatti. Nyt tajusin, että mara-katti tulee sanoista mara/meer/mare eli meri ja katti on kissa eli katt/Katze = merikissa/merikatti/marakatti. :) Aina sitä oppii jotain uutta.
Tämä apina oli hyväkuntoinen ja täysin terve, epäilykseksi jäi, että sitä oli ruokkinut moniviikkoisen merimatkan ajan joku laivan henkilökunnasta. Marakatti oli myös yllättävän kesy eli on ilmeisesti elänyt ihmisen lemmikkinä. Nyt Manolo-marakatti on päässyt Hollannissa sijaitsevalle apinatarhalle muitten vertaistensa seuraan.

Nämä olivat niitä onnellisesti päätyneitä tarinoita, 
kuinkahan monta merimatkalla menehtynyttä eläinparkaa 
löydetäänkään Hampurin suuressa satamassa. 

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Valmis koira

Wuppe on elämäni ensimmäinen valmis koira. Ah, kuinka helppoa onkaan omistaa sellainen, kaikin puolin valmis karvaturri. Tosin oikein karvaturriksi ei voi Wuppea nimitellä, onhan hän lyhytkarvainen koira, ensimmäinen elämässäni, miksi sellaista sanoisi, onko se nappanahkainen? 
Wuppe on sananmukaisesti valmis, hänelle ei ole tarvinnut opettaa mitään, aivan kuin olisimme hänet itse kasvattaneet. Wuppe tuntuu ymmärtävän heti kaiken, mitä sanomme, ainuttakaan ei-toivottua tapaa ei ole ilmennyt. Suuri kiitos lankeaa Wupen syntymäkodille, jossa koirat ovat saaneet olla osana perhettä, liikkua koko talossa. Eräät, varsinkin isompia koiria kasvattavat pitävät koiria eri rakennuksessa, mutta meidän onneksemme Wuppe on saanut ikänsä asua perheessä. 
On tottunut kaikkiin kodin ääniin, on opetettu käytöstapoja. Isosta omasta pihasta huolimatta on Wuppea kuljetettu lenkeillä, osaa kulkea hihnan päässä kuin kuka tahansa koira eikä pelkää autoja. Osaa myös jäädä yksin kotiin.




Johtuuko siitä, että koska Wuppe on aiemmin elänyt koiralaumassa, että kerää nukkumapaikoilleen pehmoleluja? Kuulin kasvattajalta, että Wuppe oli tottunut nukkumaan kolmestaan kylki kyljessä kahden muun uroksen kanssa.
Ensimmäisinä aikoina meillä Wuppe katseli kovasti tarkkaan kaikkia omakotitaloja (ja niitä riittää täällä) ja olisi ollut valmis menemään niiden pihoille. Wuppe yhdisti ne varmaan lapsuudenkotiinsa ja oletti ehkä olevansa vain kylässä meillä. Nyt ei ole ainakaan kuukauteen enää kuikuillut portteja, vaan kävelee muina miehinä/koirina ohi vilkaisemattakaan pihoille.


Syksyisen ankeeta

Wuppe on maanmainio kävelijä. Kävelee reippaasti eteenpäin eikä osoita väsymisen merkkejä, vaikka lenkki olisi kuinka pitkä tahansa. Tästä Wupen ominaisuudesta kuulin jo kasvattajalta. Nyt on kävelty paikkoihin, johon Vilin kanssa ei koskaan ehditty/uskallettu, koska oli vaarana, että Vili olisi pitänyt kantaa takaisin kotiin, sitä tapahtui aina silloin tällöin ja siksi Vilin kaikki lenkit, pitkätkin, tapahtuivat kohtuuetäisyydellä kotoa. Lisäksi on niin helppo lenkkeillä, sillä Wupi kävelee siihen suuntaan kuin taluttajakin, ei tarvitse kinata asiasta. Vilin kanssa lenkin suunta oli kuin tukkanuottasilla oloa, kumpikaan ei halunnut antaa periksi ja loppujen lopuksi taluttaja alistui. Voi Vili ♥.


Meidän järvemme


 Noin kilometrin päässä meiltä on pieni järvi ja sen vieressä lampi, joissa emme olleet aiemmin käyneetkään. Wupen kanssa tulee usein käveltyä ensin järvelle ja sitten järven ympäri. Tuolla järvellä on kuulemma paljon erilajisia pesiviä lintuja ja järven vierellä olevassa isossa puistossa sen sijaan paljon koiria. Siellä puistossa olemme usein jo olleetkin, siellä asustaa runsaasti maamyyriä, nurmikot täynnä kekoja.


Tämä tie johtaa lammelta järvelle.

Nyt kun olemme tähän asti ihastelleet Wupen hyviä ominaisuuksia, niin nyt hiukan jo odotamme, pulpahtaako jotain vähemmän mukavaa, nyt kun on kotiutunut ja ottanut paikkansa. On muutaman kerran rähjännyt ohikulkeville lapsille. Se nyt ei merkitse vielä mitään, mutta...
Harmillista on se, että Wuppe ei halua vieraitten ihmisten koskettelevan, silittävän itseään. Tuo ominaisuus ei haittaa meitä, mutta muut ihmiset ovat hieman harmistuneita. Vili oli siinä aivan erilainen luonteeltaan. Muutamia talomme asukkaita, joita tapaamme muita useammin, Wupi on alkanut hyväksymään, antaa silittää ja häntäkin on jo heilunut.


Babysitterinä marraskuussa

"Meidän" vauvaamme (nyt 7kk) vahtii ja puolustaa niin, että vanhemmat eivät saisi nostaa lasta syliinkään.
Omia lelujaan vahtii myös aika tarkkaan, hiljaista, kissan kehräystä muistuttavaa murinaa kuuluu, jos kosken Wupin leluaarteisiin, joita kerää "pesäänsä". Wupi tottelee oikeastaan aina heti, jos johonkin asiaan murahdan. Porraskäytävästä kuuluviin ääniin ei enää reagoi ja on oppinut erottamaan, mikä ääni tulee kännykästä ja mikä ovikellosta. Alkuun juoksi ympäriinsä etsien äänen lähdettä ja haukkui kovasti molempia, nyt enää sitä ovikelloa.


Järvellä on saari

Hyvin usein nimitämme Wuppea Viliksi. Eipä ole Wupi siitä pahastunut, kokee sen kai yhdeksi muuten niin vähistä lempinimistään. Nykyään ei reagoi enää oikeastaan ollenkaan alkuperäiseen Fuchur-nimeensä.


Sorsastamassa


Haaste on vastaanotettu!

Ilmettä piisaa vaikka muille jakaa!

Otimme haasteen vastaan Myrskyn & Tuiskun blogista, jossa peräänkuulutettiin "muikeita ja hassuja ilmeitä". Meiltä ei löydy kuin yksi kuva, jossa on edes vähän ilmettä, pokerinaama on pokerinaama. :)


lauantai 4. tammikuuta 2014

Uusi vuosi - uudet kujeet

Selvisimme vuodenvaihteesta todella hyvin. Wuppe ei ollut yhtään ahdistunut, makoili kirjoituspöytäni alla ja kesti hyvin myös pitkän pissivälinkin. Iltapäivällä klo 16 olimme lenkillä ja sitten seuraavan kerran "iltapissillä" aamulla klo 4.30 eli reilut 12 tuntia. Kahvin voimalla valvoimme siihen saakka. Silloinkin paukahteli vielä harvakseltaan. Viime vuonna Vilille tuli pissiväliä peräti 20 tuntia, aamulla klo 6 pääsi ressukka vasta ulos.




Wuppe ehti saada paukkusiedätystä jo viikon verran ennen kohokohtaa, sillä paukuttelu alkoi jo jouluaaton aikoihin. Tänä vuonna tuo kauhea paukkujen heittely oli vähäisempää kuin viime vuonna, alkoikin vasta klo 17 aikoihin, kun viime vuonna jo klo 14. Sää oli hieno eli se ei ollut syynä. Salaa toivon, että osa ihmisistä on alkanut tajuamaan, että eläimet pelkäävät tuota ammuskelua ja siksi jättävät sen sikseen. Liekö totta. Ainakin asiasta puhutaan paljon ja valistusta annetaan runsaasti.
Wuppe sai jo pari päivää ennen vuodenvaihdetta Serene UM-tabletteja, oletan niiden vaikutuksen olleen vähäisen, Wuppehan osoitti vahvahermoisuutta jo aiemminkin. Kuitenkin aion antaa niitä seuraavallakin kerralla, varmuuden vuoksi ja varsinkin, koska on luonnonmukaista lääkettä eikä mitään kemikaalia.
Me olimme erittäin huojentuneita, että Wupen uusivuosi oli näin helppo, pelkäsimme pahinta, muistissa liiankin hyvin surullinen kokemus Vilin joulun ja uudenvuoden välisestä ajasta.




*******




Uuteen vuoteen kuuluu myös perinteinen uudenvuodenlupaus. En ole ollut enää hanakka sellaisia tekemään, koska liian usein on seurannut pettymys omaan itseensä. Nyt kuitenkin teimme isännän kanssa yhteisen päätöksen, että 10 kiloa pitää meidän molempien pudottaa painostamme. Hänellä on kova hoppu saada ne kilot pois eli yrittää nopeatahtista painonpudotusta, mikä ei kyllä kaiken sairastelun jälkeen ole ollenkaan viisasta, mutta minkäs jästipäälleen voi. Minä sen sijaan toivon olevani tavoitteessani toukokuun lopulla, sekin on kyllä aika varhain. Saapa nähdä.
Minulla on monia painonpudotuskokemuksia takanani ja nimenomaan se määrä on yleensä ollut 10 kiloa. Onnistumisprosentti on ollut korkea, ja samaa voin sanoa jojo-efektistäkin. Valitettavasti.


*******

Vuodenvaihde on myös erittäin hyvä ajankohta oman itsensä tuunaukseen, oman ajattelutapansa kehittämistä positiivisemmaksi, oman tahdonvoimansa kasvattamista. Nuo ovat sangen tärkeitä ominaisuuksia myös uudenvuodenlupausten toteuttamisessa.
Teeveestä tuli edellispäivänä 10 minuutin pituinen naisneurologin haastattelu, jossa käsiteltiin juuri tätä asiaa. Kuinka tärkeää on harjoituttaa aivojen tapakeskusta, ihminenhän on tapojensa orja ja jos on tarkoituksena esim. muuttaa ruokailutottumuksiaan tai lopettaa tupakanpoltto, niin tarvitaan tapojen muutosta. Se ei ole aina helppo asia.


Kädet puuskassa

Ihmisillä on tapana istuessaan nostaa jalka toisen päälle aina samalla tavalla. Käsien pitäminen puuskassa aina tietyllä tavalla on myös pinttynyt tapa. Näitä kahta tapaa kannattaa tehdä aina välillä toisin, eli jos on ollut tapana nostaa oikea polvi vasemman jalan yli, niin nyt pitäisi tehdä toisin päin, vasen polvi oikean jalan yli. Käsivarsien ristiminen puuskaan, sama juttu eli toisin päin. Millonkaan ei pitäisi sanoa "en osaa" tai "en pysty" vaan juuri päinvastoin: minä osaan, minä opin, minä pystyn jne.
Jos joku asia ei kuitenkaan kaikesta huolimatta onnistu, niin silläkin on tarkoituksensa. Epäonnistuminen on kokemus, josta voi ammentaa runsaasti tiedonjyviä, mikä meni pieleen, mitä tulisi tehdä toisin. Ja kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu jossain uusi ovi, uusi mahdollisuus. Ehkä juuri se oikeampi, parempi.




Tahdonvoimaa voi kehittää myös laittamalla noin 30cm lankaan sormuksen, kuulakärkikynän tai minkä tahansa sopivan pienen esineen. Sitten pidetään langanpäästä kiinni eikä liikuteta kättä, vaan pelkällä ajatuksen voimalla yritetään saada esine liikkumaan haluamallamme tavalla. Ajatus pitää voimakkaasti keskittää tähän tavoitteeseen. Samankaltaista kuin teini-ikäisinä tehdyt jännittävät yliluonnolliset kyselyt, joihin heilurina pidetty esine "vastasi". Muistaako kukaan moista? En muista, millä nimellä sitä kutsuttiin, mutta eiköhän ole kaikille selvä, mitä tarkoitan. Minäkin olen joskus ollut sellaisessa mukana. Tässä ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä mitään yliluonnollista, vaan käyttää omaa tahdonvoimaa.


Kyseisestä ohjelmasta on olemassa video, ehkä ei näy Suomessa, en tiedä. Jos saksankieli sujuu, niin kannattaa katsoa, ilman saksan osaamistakin kuvat kertovat.

Positiivisuudesta on netti täynnä infoa. Tässä yksi hyvä tehtävä eräästä blogista 

Kyseisestä blogista kopsasin seuraavan lyhytkertomuksen:

Pasi ja Pena lähtivät kilpailevien kenkäkauppojen edustajina tutkimaan Afrikan markkinoita. Kun he olivat aikansa reissanneet pitkin poikin Afrikkaa, he sähköttivät kotiin raporttinsa.
Pasin viesti kuului näin: “Kukaan ei käytä täällä kenkiä. Tilanne on täysin toivoton. Markkinoita ei yksinkertaisesti ole. Palaan kotiin.”
Pena puolestaan sähkötti tähän tapaan: “Kukaan ei käytä täällä vielä kenkiä. Lähettäkää heti kolme kontillista. Täällä on planeetan kuumimmat markkinat. Jään tänne tekemään elämäni kauppoja!”


Hyvä! Lasi meni vain osaksi rikki!


Tänään aamulla lauloi ihan ensimmäistä kertaa lintu,
taisi olla mustarastas, kevät on siis tulollaan...






perjantai 3. tammikuuta 2014

Jatkoa edelliseen!

Vanhassa intiaanitarinassa kerrotaan isoisän ja lapsenlapsen keskustelusta näin:
Vanha intiaani kertoi eräänä iltana lapsenlapselleen ihmisten sisällä tapahtuvasta taistelusta. Hän sanoi: “Poikani, meidän kaikkien sisällä taistelee kaksi ‘sutta’.”

“Toinen on Paha. Se on kiukku, kateus, mustasukkaisuus, suru, katumus, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, inho, alemmuudentunne, valheet, väärä ylpeys, ylemmyydentunne ja ego.”

“Toinen on Hyvä. Se on ilo, rauha, toivo, tyyneys, nöyryys, lempeys, hyvänsuopuus, empatia, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.”

Lapsenlapsi ajatteli asiaa aikansa ja kysyi sitten isoisältään:
“Kumpi susi voittaa?”
Vanha intiaani vastasi yksinkertaisesti:
“Se, jota ruokit.”





torstai 2. tammikuuta 2014

Positiivisuudella uuteen vuoteen!

 Kopioin Vilin blogista tämän sinne kirjoittamani aiheen, se on nyt taas ajankohtainen, vuosi on vaihtunut ja on uusien lupausten aika. Täällä blogimaailmassa pulpahti Párekin ansiosta pintaan positiivisuuden etsiminen ja tässä tekstissä on juuri siitä puhe.

Tarina, vaikkakin lyhennelmä, on silti pitkähkö, mutta ei sen lukemisesta ole kenellekään ainakaan haittaa, siihen käytetty aika ei ole hukkaan heitettyä. En usko oman ajatusmaailman muuttamista positiiviseen suuntaan olevan kenellekään ylitsepääsemätöntä. Olen itse luonteeltani positiivisesti ajatteleva ihminen, oikeastaan kaikessa osaan ajatella asiat aina siltä paremmalta kannalta ja olen peruselämässäni vähään tyytyväinen.
Tämä ei tarkoita, ettenkö olisi milloinkaan suruissani ja mieli maassa, toki, oikein pahastikin, mutta juuri sellaisina hetkinä yritän löytää jotain hyvää kaikesta tapahtuneesta, ehkä tapahtuma oli oppitunti itselleni? ehkä olin itse syypää tapahtumaan? ehkä tapahtumalla on joku syvällisempi tarkoitus, jota en ymmärrä? jne.



Kuva Ellit.fi



Kuka päättää, oletko onnellinen vai et? Vastaus on: sinä itse!


"Tunnetulla televisiokasvolla oli ohjelmassaan vieraana iäkäs mies, ja hyvin erikoinen mies olikin. Lähetys oli suora, eikä miestä ollut mitenkään valmennettu tilanteeseen. Vanhuksen ajatukset olivat hyvin omintakeisia, ja itse hän suorastaan säteili elämäniloa. Aina kun hän sanoi jotakin, studioyleisö räjähti nauramaan, niin lapsekkaita ja samalla osuvia miehen huomiot olivat.
Yleisö oli ihastuksissaan. Haastattelijakin oli aivan myyty.

Lopuksi mieheltä kysyttiin, mikä teki hänet niin onnelliseksi. „Teillä täytyy olla tuohon iloon jokin salaisuus“, juontaja sanoi. „Ei ole“, vanha mies vastasi. „Mikäs salaisuus se nyt on. Asiahan on selvä kuin pläkki. Kun herään aamulla, minulla on kaksi vaihtoehtoa: olen joko hyvällä tai pahalla tuulella. Arvatkaas, kumman valitsen? No, hyvän tuulen tietysti. Siinä kaikki.

Tuo saattaa kuulostaa liian yksinkertaiselta. Mies voi vaikuttaa sinusta pinnalliselta, mutta mieleeni muistuvat Abraham Lincolnin sanat - häntä sentään tuskin kukaan pitää pinnallisena - joiden mukaan ihminen on niin onnellinen kuin päättää olla. Kyllä sinä onneton pystyt olemaan jos niin haluat. Mikään ei ole niin helppoa. Sen kuin vain valitset pahan tuulen. Laahustat päivästä toiseen nuristen huonoa onneasi, olet koko ajan tyytymätön kaikkeen. Onneton mieliala on taattu, Mutta sanopa itsellesi:" Hienostihan kaikki sujuu. Elämä on ihanaa. Tänään aion olla onnellinen", niin olet hyvällä tuulella, ennen kuin huomaatkaan.

Monet meistä luovat itse oman onnensa. Tietenkään kaikki ilottomuus ei johdu itsekeskeisyydestä. Elinolot voivat joskus olla todella onnettomat. Silti ajatuksemme ja asenteemme vaikuttavat yleisesti ottaen ratkaisevasti siihen, elämmekö me elämämme onnellisina vai onnettomina.

Istuin junan ravintolavaunussa vastapäätä minulle tuntematonta pariskuntaa. Rouva oli pukeutunut näyttävästi ja kalliisti turkiksiin ja timantteihin. Silti hänellä ei näyttänyt olevan yhtään hauskaa. Hän teki hyvin kuuluvalla äänellä selväksi, että vaunu oli pimeä ja vetoinen, palvelu huonoa ja ruoka mautonta. Kaikesta hänellä tuntui riittävän valittamista. Mies sen sijaan vaikutti leppoisalta ja hyväntuuliselta. Hän näytti olevan niitä ihmisiä, jotka ottavat elämän vastaan sellaisena kuin se tulee. Vaimon käytös varmaan nolotti häntä, ja pettynytkin hän oli, kun vaimo ei nauttinut hänen tarjoamastaan huvimatkasta.

Vaihtaakseen keskustelunaihetta mies tiedusteli minulta, minkä alan miehiä olin, Itse hän kertoi olevansa asianajaja. Sitten hän virnisti ja sanoi:" Vaimoni on tuottaja." Yllätyin sen kuullessani, rouva ei näyttänyt ollenkaan virkanaiselta. „Minkä alan tuottaja?" tiedustelin.

„Pahan tuulen", mies vastasi. „Vaimoni on erikoistunut ikävän tunnelman tuottamiseen."

Vaikka miehen hurtti huumori sai pöydässä jäätävän vastaanoton, olin kiitollinen miehen oivalluksesta. Hän kuvasi osuvasti, mitä aivan liian monet ihmiset tekevät työkseen: he pitävät huolta siitä, että onni pysyy kaukana heistä.
Se on vahinko, sillä elämässä on muutenkin ihan tarpeeksi onnea verottavia ongelmia. On äärimmäisen typerää lietsoa lisää tyytymättömyyttä ja tehdä itsensä onnettomammaksi kuin on pakko.

Nyt riittää puhe siitä, millä kaikilla tavoilla ihmiset voivat karkottaa onnen luotaan. Puhutaanpa sen sijaan siitä, kuinka huonon tuulen tuottamisesta voi tehdä lopun. Aloitetaan toteamalla, että me tuotamme itsellemme pahaa mieltä ajattelemalla ikäviä ajatuksia ja omaksumalla negatiivisen asenteen. Meistä saattaa esimerkiksi tuntua, että kaikki menee päin seiniä tai että onni potkii sellaisia, jotka vähiten ansaitsisivat, tai että meitä elämä ei ikinä palkitse.

Vielä onnettomammiksi tulemme, kun haudomme katkeria ajatuksia, kannamme kaunaa ja puhkumme vihaa. Myös pelko ja huoli ovat mainiota raaka-ainetta onnettomalle ihmiselle. Jos ihminen tuntee itsensä onnettomaksi, hän on yleensä lähinnä itse syypää siihen. Millä tavalla voisimme lakata tuottamasta itsellemme pahaa tuulta? Kuinka saisimme prosessin kääntymään niin päin, että tuottaisimmekin itsellemme onnea?




Otanpa esimerkin lukuisilta junamatkoiltani. Vanhoissa Pullmanin vaunuissa oli miesten salongit, jollaiseen oli aina aamuisin ahtautunut vähintään puolikymmentä parranajajaa. Makuuvaunussa nukutun yön jälkeen ihmiset eivät yleensä ole kovin hyväntuulisia eivätkä puheliaita. Tunnelma oli sen mukainen.

Kerran sisään astui poikkeuksellisen hymyilevä mies. Hän toivotti iloisesti hyvää huomenta ja sai vastaukseksi pari innotonta murahdusta. Partaa ajaessaan mies hyräili hilpeää sävelmää, ilmeisesti aivan huomaamattaan. Toiset alkoivat ärtyä. Lopulta joku huomautti purevasti: “ Ollaanpa sitä hyvällä tuulella heti aamutuimaan! Mistä moinen riehakkuus?"

„Tuntuu vain niin hienolta", mies vastasi. Sitten hän lisäsi:" Minulla on tapana olla hyvällä tuulella."
Keskustelu tyrehtyi siihen, mutta lyön vetoa, että jokainen paikalla ollut mies nousi sinä aamuna junasta nuo mielenkiintoiset sanat korvissaan kaikuen: "Minulla on tapana olla hyvällä tuulella."

Sanat sisältävät tärkeän perustotuuden. Meidän onnemme tai onnettomuutemme on kiinni siitä, millaista mielialaa olemme tottuneet ylläpitämään. Sananlaskujen kirja, joka on täynnä viisauksia, toteaa: "…hyvä mieli on kuin alituiset pidot". Pidä itsesi valoisalla mielellä. Ota tavaksesi olla onnellinen. Silloin elämäsi on yhtä juhlaa. Voit sanoa nauttivasi elämästä joka päivä. Valoisa mieli tekee elämästä onnellisen, ja koska mieli on mahdollista pitää valoisana, jos niin haluaa, on ihmisen itsensä vallassa, onko hän onnellinen vai ei.

Mieli pidetään valoisana ajattelemalla iloisia asioita. Tee hyvistä ajatuksista itsellesi luettelo, ja anna niiden virrata mielesi läpi monta kertaa päivässä. Jos mieleesi tulee ikävä ajatus, keskeytä se, häivytä se pois ja korvaa se onnellisella ajatuksella. Lepää aamulla herättyäsi rentona vuoteella ja syötä mukavia ajatuksia tajuntaasi. Anna mieleesi nousta kuvia sinä päivänä odotettavissa olevista hyvistä kokemuksista. Maistele niiden tuottamaa mielihyvää. Tällainen visualisointi auttaa asioita kehittymään suotuisaan suuntaan.

Älä koskaan ounastele ikäviä kokemuksia. Jos etukäteen uskot, että tapahtuu jotakin pahaa, niin saattaa myös käydä. Vaikutat huomaamattasi asioihin niin, että tilanne kääntyy huonoon suuntaan. Jälkeenpäin sitten ihmettelet, miksi sinulla on niin huono tuuri, miksei mikään koskaan onnistu sinulle.

Ehkäpä hyvinkin siksi, että olet aloittanut päiväsi väärällä tavalla."

(kirjasta Norman Vincent Peale: Ole oman onnesi seppä)